Suomeenkin rantautunut dokumentaarinen hääkuvaus (ts. reportaasikuvaus) nostaa suosiotaan jatkuvasti. Hääpäivän suunnittelu ja toteutus on kova urakka ja usein itse päivä tuntuu menevän ohi hujauksessa. Dokumentaarisessä kuvauksessa koko päivä aamun ensihetkistä iltamyöhään ja hääparin lähtöön ikuistetaan kauniina kuvina.
Dokumentaarinen valokuvauspaketti sisältää jopa 500 käsiteltyä kuvaa, jolloin päivän tapahtumat ovat varmasti ja laadukkaasti tallennettu. Dokumentaarisen kuvauksen voi hoitaa yksi kuvaaja. Usein kuitenkin käytetään kahta kuvaajaa, jolloin toinen kuvaaja seuraa morsianta ja toinen sulhasta. Siten päivä saadaan täydellisesti dokumentoitua. Kun käytössä on kaksi kuvaajaa, saadaan kuvakulmia enemmän; toisen kuvaajan seuratessa morsiusparia voi toinen ottaa upeita tilannekuvia yleisöstä.
Dokumentaarisen kuvausmuodon ehdoton etu on luonnollisten ja odottamattomien hetkien ikuistaminen. Morsiusparista ja vieraista saadaan luonnollisia kuvia, kun kuvaaja seuraa ”laukaisuvalmiina” päivän tapahtumia. Kuvaajan kanssa voidaan sopia myös perinteisten häämuotokuvien ja ryhmäkuvien ottamisesta hääpäivän aikana. Muotokuvaus toteutetaan silloin usein ns. miljöökuvauksena ja taustana on vihkikirkko, jokin kohde matkalla juhlatilaan tai kuvat otetaan juhlatilassa.
Dokumentaariseen valokuvaukseen sisältyy yleensä tapaaminen kuvaajan kanssa ennen hääpäivää, jolloin sovitaan ja varmistetaan, että kuvaaja on tietoinen päivän ohjelmasta sekä parin erityistoiveista. Kuvaajalle voidaan antaa kuvauslista sekä päivän suunniteltu aikataulu, jotta kuvaaja on valmiina oikeassa paikassa oikeaan aikaan. Mikäli mahdollista käydään kuvaajan kanssa ennalta juhlapaikalla, erityisesti jos hääjuhla järjestetään erikoisessa paikassa kuten linnassa tai kartanossa, joissa on monia kauniita yksityiskohtia ja taustoja kuville. Tällöin kuvaaja voi valmistautua paremmin ja suunnitella kuvakulmat ja valaistustarpeen etukäteen. Ammattikuvaaja osaa myös ehdottaa upeita taustavaihtoehtoja parille ja huomioida miten valo eri päivänaikoina osuu kohteisiin. Etukäteen suunniteltu kuvaus helpottaa ja nopeuttaa päivän kulkua, tällöin päivän aikana ei tarvitse hakea sopivia kuvauspaikkoja. Kohteita kannattaa miettiä säävarauksella ja ulkotilojen lisäksi miettiä missä kuvat voidaan ottaa sateen yllättäessä.
Studio- ja miljöövalokuvaukseen verrattuna dokumentaarinen kuvaus on huomattavasti hintavampi, kuvauspaketista riippuen hinnat alkavat noin 990 eurosta jopa yli 2000 euroon per päivä. Rahalleen saa toki vastinetta, sillä kuvamäärät ovat suurempia ja usein pakettiin sisältyy enemmän teetettyjä kuvia. Paketit sisältävät usein päivän kuvamateriaalin lataamisen nettisivulle, mikä helpottaa teetettävien kuvien valintaa. Kuvat toimitetaan yleensä CD:llä, jolloin kuvat jäävät parin omaan käyttöön jälkikäteen. Lisäkuvia itse teetettäessä kannattaa käyttää ammattikuvausliikkeitä, jotka osaavat tarkistaa kuvien värisavyt. Moneen kuvauspakettiin sisältyy lisäksi hääkuvakirja, joka korvaa perinteisen hääkuva-albumin. Kuvakirjasta jää kaunis muisto tulevaisuudeksi ja kirjojen pienemmät koot ovat upeita lahjoja vanhemmille ja avustajille.
Dokumentaarista valokuvausta tarjoavien kuvaajien yhteystiedot löydät Hääpalveluhakemistostamme.