Tervetuloa unelmoimaan ja ideoimaan
Onneksi olkoon, olette päättäneet solmia avioliiton! Avioliiton solmiminen on yksinkertaista ja voidaan järjestää nopeastikin. Ennen kuin liittonne voidaan sinetöidä on hoidettava paperiasiat kuten avioliiton esteiden tutkinta sekä tehtävä päätös miten ja missä avioliitto halutaan solmia.
Kirkollinen avioliittoon vihkiminen on sekä oikeudellinen tapahtuma että pyhä toimitus, jossa pyydetään liitolle Jumalan siunausta. Avioliiton solmimisessa vihittävät sitoutuvat toisiinsa julkisesti ja liitto saa yhteiskunnallisen vahvistuksen. Evankelis-luterilaisessa kirkossa edellytyksenä on, että sekä morsian että sulhanen ovat rippikoulun käyneitä evankelis-luterilaisen seurakunnan jäseniä. Kirkollinen vihkiminen voidaan toimittaa lisäksi mikäli luterilaiseen kirkkoon kuulumaton kihlakumppani on muun kristillisen kirkon tai uskontokunnan jäsen (esim. adventisti, anglikaani, babtisti, helluntalainen, katolilainen, metodisti, ortodoksi tai vapaakirkon jäsen).
Seurakunnan jäsenten avioliitto aikomus luetaan eli kuulutetaan yleensä jumalanpalveluksessa. Seurakunnasta riippuen kuulutukset luetaan saman viikon sunnuntaina, jolloin tutkinta on laitettu vireille tai vihkimistä edeletävänä sunnuntaina. Kuulutusten ajankohdasta ja kirkosta voidaan sopia kirkkoherranviraston kanssa etukäteen.
Esteiden tutkinnan yhteydessä kihlakumppaneille annetaan puolison ja lasten sukunimen valintaa koskeva esite. Perinteinen tapa on ottaa yhteinen sukunimi sulhasen sukunimen mukaan. Vaihtoehtoisesti puolisot voivat ottaa yhteiseksi sukunimeksi morsiamen sukunimen tai säilyttää omat sukunimensä.
Ennen avioliiton solmimista on esitettävä avioliiton esteiden tutkintapyyntö maistraatille. Esteiden tutkintapyynnön voi jättää myös evankelis-luterilaisen kirkon tai ortodoksisen kirkkokunnan seurakunnalle, jonka jäseniä toinen tai molemmat kihlapareista on. Avioliittoon aikovat allekirjoittavat tutkintaa pyydettäessä, että aiotulle avioliitolle ei ole estettä.