Kanttori

  • Vihkikeskustelu ja vihkitoimitus

    Ennen avioliittoon vihkimistä tavataan vihkipapin kanssa ja sovitaan käytännön järjestelyistä. Seurakunnasta riippuen pappi ottaa yhteyttä vihkipariin noin  kaksi viikkoa ennen vihkitoimitusta, jolloin sovitaan aika vihkikeskustelulle. Keskustelussa papin kanssa tutustutaan, keskustellaan avioliiton merkityksestä ja sukunimen valinnasta, lisäksi käydään läpi vihkimiseen liittyviä asioita.

  • Avioliiton kirkollinen siunaaminen

    Muun kuin evankelis-luterilaisen tai ortodoksisen kirkon käytännön mukaisesti solmittu liitto voidaan myöhemmin siunata kirkollisesti. Avioliiton siunaaminen on yleistä kansainvälisten avioliittojen kohdalla, virallisen solmimisen tapahtuessa siviiliviranomaisen edessä (siviiliavioliitto). Avioliitolle halutaan juridisen vahvistamisen jälkeen saada molempien puolisoiden kirkkojen siunaukset vihkiparin kotimaan kirkollisen järjestyksen mukaisesti. Usein siunaaminen toimitetaan molempien puolisoiden tapojen mukaan.