Haimme keväällä persoonallista ja heittäytymishaluista morsiusparia jännittävään Trash the Dress hääkuvaukseen. Vaikean valinnan jälkeen, upeiden hakemusten joukosta valituksi tulivat Sonja ja Ville Porista. Kuvauksesta vastasi Vuoden 2013 Kaunein Hääkuva* äänestyksen voittajakuvan ottanut Mikko Kaaresmaa Studio HUONEelta. Alla muutamia poimintoja kuvauspäivän sadosta. 

Perinteisin tapa ikuistaa hääpari on studiokuvaus. Sen etuna on mahdollisuus hallita ympäristöä. Valoja säätelemällä saadaan aikaan hallittu kuvanlaatu. Studiokuvaus on usein hieman edullisempi vaihtoehto kuin esimerkiksi miljöökuvaus. Kuvausaika on rajoitettu, yleensä 30–45 minuuttia. Studiovalokuvauspakettiin kuuluu tietty määrä kuvia, ja kuvien käyttöoikeus jää yleensä kuvaajalle. Vaikka itse kuvaus on edullista, on lisäkuvien teettäminen kallista. Samalla kuvaaja ottaa kuitenkin vastuun teetettyjen kuvien väreistä ja laadusta.

Kuvaajan valintaan kannattaa käyttää aikaa. Laadukkaiden valokuvien saamiseksi tarvitaan vuosien kokemus. Vaikka hyvää tarkoittavien amatöörikuvaajaystävien tarjoukset virallisten kuvien ottajaksi houkuttelevat hintansa puolesta, on ammattikuvaajalla kuitenkin kokemusta sääolosuhteiden ja valotuksen huomioimisessa, joka takaa kuvien hyvän laadun. Ammattikuvaaja osaa lisäksi antaa vinkkejä poseeraukseen, jotta pari näyttää kuvassa mahdollisimman luonnolliselta.

Hääpäivän ikuistaminen kuviin on jokaisen hääparin suunnitelmissa. Vaihtoehtoja valokuvauksen ja videokuvauksen totetuttamiseen on monia. Vaikka valokuvaus saattaa tuntua arvokkaalta, kannattaa kuitenkin panostaa laadukkaisiin kuviin, sillä valokuvat ovat usein ainoa mitä hääjuhlasta jää jäljelle tulevien vuosien iloksi. Valokuvausvaihtoehtoja on monia ja hinnat vaihtelevat kokonaispaketin mukaisesti.

Valokuvauksen lisäksi voidaan hääpäivä ikuistaa videona. Vihkiseremonian kuvaamiseen on varmistettava lupa seremonian suorittajalta. Ammattivideokuvaajalla on tekninen osaaminen ja hän varmistaa kuvan tason lisäksi äänen laadun käyttäen tarvittaessa mikrofoneja. Videokuvauksen voi hoitaa innokas ystävä, tosin kannattaa tarkistaa heidän tuotoksien taso, sillä pieleen menneestä tai huonolaatuisesta videosta ei ole odotettua iloa jälkikäteen. Kotikonstein kuvatuissa videoissa äänen laatu on usein heikkolaatuinen.

Studiokuvauksen lisäksi useat valokuvaajat tarjoavat sekä vihkiseremonian kuvausta että miljöövalokuvausta. Palkkaamalla ammattikuvaajan vihkiseremonian ajaksi takaa laadukkaat kuvat haasteellisissakin valo-olosuhteissa. Lisäksi kuvaaja on vieraita vapaampi liikkumaan parin lähellä seremonian aikana. Kuvaajalle tulee ennen kuvausta ilmoittaa selkeästi kuvaustoiveet, jotta toivotut vihkitilaisuuden hetket tulevat varmasti ikuistettua. Tottumattomien ”mallien” on usein helpompi olla rennompana kameran edessä ulkona miljöössä kuin virallisemmalta tuntuvassa studiossa.