Kakku voi itsessään olla jo riittävän koristeellinen eikä kaipaa erillistä kakunkoristetta. Perinteisesti hääkakun päällä on morsiuspari koristeena. Häiden jälkeen morsiusparihahmoa säilytettiin muistona hääpäivästä.  Hääpari kakunkoristeena on yleistynyt 1900-luvulla. Viime vuosina kakunkoristeissa on entistä enemmän vaihtoehtoja. Kakunkoristeita löytyy perinteisistä morsiuspareista ja tyylikkäistä moderneista veistosmaisista koristeista hauskoihin ja vitsikkäisiin vaihtoehtoihin. Kakunkoriste voidaan jopa teettää morsiusparin näköiseksi hääpäivän asuja myöten tai kakunkoristeeksi voidaan tilata sokeripäällyste, jossa on parin oma kuva tulostettuna. Kakunkoristeen ei tarvitse olla morsiuspari vaan koristeena voidaan käyttää mm. monogrammeja, sormuksia tai kyyhkysiä.

Juhliin kutsujat päättävät yhdessä morsiusparin kanssa kutsutaanko lapset häihin vai ei. Mikäli kutsu osoitetaan vain perheen aikuisille, ei lapsia ole etiketin mukaan kutsuttu. Kun morsiuspari päättää, että lapset eivät ole tervetulleita, on juhlaan kutsutuilla vanhemmilla vastuu lastenhoidon järjestämisestä pienokaisilleen.

Hääpäivällisen voidaan katsoa juontavan muinaisen Rooman ajasta, jolloin avioliitto ei ollut virallinen ennen kuin uusi aviopari oli jakanut leivän yhdessä. Nykyisin on edelleen tapana tarjota päivällinen häävieraille. Tarjoilun kulku voi seurata perinteistä kaavaa tai ilmentää parin omaa tyyliä.

Vaihtoehtoja juhlatilalle löytyy useita - hääjuhla voidaan järjestää kotona, mökillä, lähikahvilassa, seurakunnan tiloissa tai erilaisissa juhlatiloissa. Juhlaa varten voidaan varata myös ravintola tai yökerho yksityiskäyttöön tai pystyttää juhlateltta pihalle.

Myös häätilojen kohdalla Sen Oikean löytäminen on tärkeää. Sopivan juhlatilan etsiminen kannattaa aloittaa ajoissa, jotta varmasti löydätte vapaana olevan ja budjettiin sopivan paikan. Olipa haussa sitten urbaani tai romanttinen, moderni tai merellinen hääpaikka, tämä listaus on täynnä inspiraatiota!

 – katso lista ja löydä unelmien juhlatila

Hääkakkuvaihtoehtoja on tarjolla perinteisestä kermatäytekakusta mielikuvituksellisiin luomuksiin. Elokuvista tutut ns. kerroskakut, joissa on sokeripäällyste ovat kohottaneet kovasti suosiota viime vuosina. Hääpareilla onkin valinnan runsaus mallin ja makujen suhteen hääkakkua valitessa.