Son zamanlar da en çok konuşulan izmir escort bayanları bulmak için sitemize girebilirsiniz.

Morsiamen käsilaukku PDF   Sähköposti
Hääopas - Hääpukeutuminen

Morsiuspukuun sopivaan kauniiseen, pieneen ja tyylikkääseen käsilaukkuun voidaan sujauttaa morsiamen päivän aikana olonsa kohentamiseksi tarvittavat tähdelliset tarvikkeet, kuten huulipuna, puuteri ja taskupeili, muutama nenäliina, kurkkupastilleja , pieni pullo hajuvettä ja särkylääkkeitä. Lisäksi on syytä varata mukaan kynsiviila ja väritöntä lakkaa, jolla korjaa kummasti niin kynsiä kuin sukkahousujen silmäpakoja. Kassiin kannattaa sujauttaa myös varasukkahousut tai sukat, hiuspinnejä, kampa ja hiuslakkaa, deodoranttia, siteitä ja pieni ompelusetti. Jokaisen tulee tietenkin itse miettiä mitä päivän aikana saatetaan tarvita ja varautua sen mukaisesti.

Kaikki tarvittava tavaramäärä ei mahdu morsiamen pussukkaan, jolloin voi esimerkiksi kaason huolehdittavaksi antaa kassin, josta löytyvät muut tarpeelliset tavarat.  Vaihtoehtoisesti, juhlatilan salliessa, voidaan naisten huoneeseen varata ns. Kaason kori, josta löytyvät yllämainitut tavarat muidenkin naisvieraiden käyttöön ja siten kaikkea ei tarvitse kantaa mukana pienessä juhlakassissa. Koriin voi ideoida myös monenmoista muuta tavaraa juhlavieraiden iloksi, kuten suklaata, mineraalivettä, laastareita, puhdistuspyyhkeitä, närästyslääkettä, kondomeja, jne. Suosittelemme kuitenkin, että lääkkeet säilytetään erillään ja koriin lisätään lappu, jossa ohjeistetaan kääntymään kaason puoleen. Näin vältetään lääkkeiden joutuminen vääriin käsiin, erityisesti kun juhlissa on lapsivieraita. Kokonaan ei morsianta kuitenkaan kannata jättää yleisessä käytössä olevan korin tuotteiden varaan, sillä mikään ei ole ikävämpää, kuin koriin varatun morsiamen tarvitseman tuotteen loppuminen kesken iltaa. 

               morsiuslaukut_pussukka_shl

Käsilaukku annetaan kaason tai muun hääseurueen huolehdittavaksi ainakin vihkitilaisuuden ajaksi. Käsilaukku säilyy varmasti hääautossakin vihkitilaisuuden ajan, kunhan sitä ei jätetä näkyvästi esille. Myöhemmin illalla morsiamen käsilaukusta tulisi löytyä kaikkein tärkeimmät tavarat, jotta ne ovat käsillä, vaikka kaaso olisi muualla morsiamen tarvitessa vaikka puuteria nenän päähän.

Käsilaukun tulisi sopia yhteen morsiuspuvun tyylin kanssa ja olla yksinkertainen tai hillitysti koristeltu. Pitsi, nauhat, helmet, kristallit ja muut kauniit koristekivet sekä strassit ja silkkikukat sopivat erinomaisesti morsiamen laukun koristeiksi. Juhlalaukut ovat useimmiten satiinista tai silkistä ja niissä on juhlava vuori. Laukku voidaan valita samasta materiaalista kuin morsiuspuku tai teettää ompelijalla kenkiin sointuviksi. Useimmissa morsiuspukuliikkeissä on myynnissä asuihin sopivia käsilaukkuja.

Käsilaukun tulisi olla helppo kantaa ja korostaa morsiuspukua ja lisätä hillittyä tyylikkyyttä eikä loistollaan viedä huomiota morsiamesta ja morsiuspuvusta. Juhlalaukkua kannetaan useimmiten kädessä, joka lisää morsiuspuvulle sopivaa eleganttia olemusta. Juhlalaukussa voi olla myös lyhyt kahva tai kantohihna, joka on joko hienostunut ketju tai valmistettu samasta materiaalista kuin laukku. Ruibin Zheng
Zazabellasta kertoo, että suosituin morsiamen käsilaukku on juhlava pussukka, joka valmistetaan kuten juhlalaukku, satiinista tai silkistä tai samasta materiaalista kuin morsiuspuku tai kengät.

morsiuslaukut4_shl

Juhlalaukkua valitessa kannattaa miettiä, mikä tyyli sopii omaan asuun ja juhlan luonteeseen parhaiten. Mikään ei estä myöskään hulluttelemasta tai luomasta uusia trendejä; juhlakansaa voisi ilahduttaa vaikkapa näyttävästi kukin koristellulla laukulla, jolloin se toimittaisi siten samalla morsiuskimpun virkaa.

Morsiamen asusteita tarjoavat liikkeet löydät
Hääpalveluhakemistostamme.

Kuvien tuotteet: Zazabella, kuvat: Shoja Lak Photography

 

 

Hääkutsut kuntoon!

Hääetiketti: kutsun sisältö

Perinteisesti häiden kutsujana ovat morsiamen vanhemmat. Tämä perinne johtaa juurensa aikaan, jolloin morsiamen vanhemmat myös kustansivat häät. Nykyisin kutsun lähettäjä on usein häiden maksaja. Kutsuissa on hyvä mainita lähettäjän, ajan ja paikan lisäksi mikäli vieraiden toivotaan vahvistavan saapumisensa tai heiltä odotetaan tiettyä pukeutumista.

Lue lisää...

Hääpukeutuminen

Unelmien morsiuspuvusta painajainen

Morsiuspuku on usein ensimmäinen juhlapuku naisen elämässä. Puvun valinta ei ole ihan helppoa, sillä valikoimaa on nykyisin tarjolla valtavasti. Pitäisikö hankkia uusi puku morsiuspukuliikkeestä, teettää puku ompelijalla, ostaa käytetty puku, muokata äidin tai isoäidin vanhaa pukua, tehdä itse, käyttää muuta juhla-asua vai tilata morsiuspuku netin kautta? Entä puvun malli sitten? A-linjainen, merenneitohelmalla, prinsessamainen puku, olkaimilla vai ilman, hihoilla vai ilman, jne. jne.?

Lue lisää...

Lisää samasta aiheesta

Seuraa meitä

FacebookTwitterGoogle BookmarksPinterest

Copyright © 2009-2016 Morsiuspari Palvelut. Kaikki oikeudet pidätetään.

WWW-sivut: Waumedia