Son zamanlar da en çok konuşulan izmir escort bayanları bulmak için sitemize girebilirsiniz.
Mainospalkki
Mainospalkki

Hääjärjestelyt valmiiksi muutamassa kuukaudessa  Sähköposti
Hääopas - Hääjuhla

Häät voidaan järjestää muutamassakin kuukaudessa! Näin tekivät Marjaana ja Pekka, joiden häitä juhlistettiin toukokuun 2010 lopussa Kappelinrannassa Paraisilla, 20 minuutin matkan päästä Turusta.

Vaikka pariskunta on ollut yhdessä jo noin yhdeksän vuotta, häitä alettiin suunnittelemaan vasta helmikuun puolessa välissä. Marjaana kertoo, että häiden suunnittelu lyhyelläkin aikataululla onnistuu hyvin, kunhan on varautunut joustamaan järjestelyissä.

Juhlapaikka löytyi vuonna 2009 Paraisille avatusta Kappelinrannasta, jonka tilat joustavat  monenlaisiin juhliin. Marjaana ja Pekka ihastuivat Kappelinrannan tarjoamaan mahdollisuuteen järjestää vihkiminen ulkona juhlatilan kauniissa puutarhassa. Juhlakartanon avarat tilat tarjoavat myös mahdollisuuden järjestää jatkot kartanon alakerran tiloissa, jolloin iltaan saadaan vaihtelua juhlaväen siirtyessä juhlatilasta hieman vapaamuotoisempaan tilaan. Juhlapalvelutkin järjestyivät Kappelinrannan tiimin suosituksesta ja pariskunta on tilannut maittavan hääateria mansikkakakulla kruunattuna.

fotokatti055

Marjaanan ja Pekan juhlapaikan valintaan vaikutti myös Kappelinrannan mahdollisuus tarjota kahdeksan tasokasta huoneistoa morsiusparille ja häävieraille. Pariskunta suunnittelikin viettävänsä hääyönsä Kappelinrannan tarjoamassa majoituksessa. Pariskunnan lisäksi osalla vieraista oli siis mahdollista jäädä juhlien jälkeen läheiseen majoitukseen. Muille vieraille oli varattu linja-autokuljetus takaisin kotimaisemiin illan päätteeksi.

Toukokuun lopun ilmasta ei ole takeita ja suunnitelmat ulkona vihkimiseen eivät siis välttämättä tule toteutumaan. Tähän morsiuspari suhtautui yhtä hyväntuulisesti, rennosti ja joustavasti, kuten häidensä suunnitteluun muutenkin. Mikäli ilma ei salli vihkimistä ulkona, löytyy juhlakartanosta tilaa vihkimisen järjestämiseen sisätiloissa. Lyhyellä aikataululla järjestettäessä Marjaana toteaakin, että on hyvä olla joustava toiveidensa suhteen ja olla valmis tekemään päätöksiä yksityiskohdista nopeasti.

Aikataulusta huolimatta hääkutsut ehtivät lähtemään pari kuukautta ennen hääpäivää eli ihan ajallaan. Kutsut hääpari teki itse omasta valokuvasta liittäen kutsutekstin kuvan päälle. Morsiuspuvustaan Marjaana joutui aikataulun vuoksi joustamaan hieman. Toiveena oli värillinen puku, joita ei morsiuspukuliikkeillä ole valmiina liikkeessä, lyhyen aikataulun vuoksi ei uutta pukua ehditty siis tilaamaan. Lopulta hän oli kuitenkin tyytyväinen valintaansa. Sulhasen puku olikin helpompi, sillä Pekka aikoo pukeutua omaan sakettiinsa hääpäivänä.

fotokatti186

Kaasolle ja bestmanille nopea aikataulu oli varmasti myös haasteellinen, mutta Marjaanalle oli ehditty järjestää upeat polttarit, joiden ohjelma alkoi aamulla klo 7.00 yogalla jatkuen sukelluksella ja tandem-laskuvarjohypyllä sekä huipentuen paintball matsiin.

Marjaanan ja Pekan häitä juhlittiin Juhlakartano Kappelinrannassa 29.5.2010 ja vihkitilaisuus järjestyi lopulta juhlakartanon sisätiloissa kylmän ilman vuoksi. Vihkitilaisuus toimitettiin juhlatilan toisessa kerroksessa, josta hääjuhla jatkui suuressa juhlatilassa. 


fotokatti012

fotokatti051

fotokatti243
Kuvat: Studio Fotokatti

Juhlakartano Kappelinranta

Kappelinrannan juhlakartano on syksyllä 2009 auennut tyylikäs ja ainutlaatuinen juhla- ja kokoustila luonnonkauniissa maisemissa Paraisilla (Turku 20 minuutin ajomatkan päässä). Kappelinranta on perheyritys, joka on vuokrannut mökkejä majoituskäyttöön vuodesta 2001. Perheen unelma, päärakennus, valmistui kokous- ja juhlatilaksi vuoden 2009 syksyllä.
Kappelinrannan historia tunnetaan pitkälle menneisyyteen. Tiedot ulottuvat 1400-luvulle asti ja kartanon maat ovat olleet mm. Naantalin nunnaluostarin, kuningas Juhana III:n ja lukuisten eri sukujen omistuksessa. Kartanon vanha päärakennus paloi vuonna 1989 ja uuden päärakennuksen myötä on käännetty uusi lehti Kappelinrannan pitkässä historiassa.
 

 

 

 

 

Hääkutsut kuntoon!

Hääetiketti: kutsun sisältö

Perinteisesti häiden kutsujana ovat morsiamen vanhemmat. Tämä perinne johtaa juurensa aikaan, jolloin morsiamen vanhemmat myös kustansivat häät. Nykyisin kutsun lähettäjä on usein häiden maksaja. Kutsuissa on hyvä mainita lähettäjän, ajan ja paikan lisäksi mikäli vieraiden toivotaan vahvistavan saapumisensa tai heiltä odotetaan tiettyä pukeutumista.

Lue lisää...

Hääpukeutuminen

Unelmien morsiuspuvusta painajainen

Morsiuspuku on usein ensimmäinen juhlapuku naisen elämässä. Puvun valinta ei ole ihan helppoa, sillä valikoimaa on nykyisin tarjolla valtavasti. Pitäisikö hankkia uusi puku morsiuspukuliikkeestä, teettää puku ompelijalla, ostaa käytetty puku, muokata äidin tai isoäidin vanhaa pukua, tehdä itse, käyttää muuta juhla-asua vai tilata morsiuspuku netin kautta? Entä puvun malli sitten? A-linjainen, merenneitohelmalla, prinsessamainen puku, olkaimilla vai ilman, hihoilla vai ilman, jne. jne.?

Lue lisää...

Seuraa meitä

FacebookTwitterGoogle BookmarksPinterest

Copyright © 2009-2016 Morsiuspari Palvelut. Kaikki oikeudet pidätetään.

WWW-sivut: Waumedia